Kyseessä on yksityinen matkatoimisto, joka järjestää matkoja niin kaukomaille kuin koti-Suomeenkin. Toimisto on avoinna ma–pe kello 9–16 ja viikonloppuisin suljettu.
Matkatoimisto.biz ei vastaa karttakuvan oikeellisuudesta. Mikäli yrityksen sijainti kartalla vaikuttaa väärältä, siitä kannattaa vihjata palvelun ylläpidolle yhteydenottolomakkeella tai kirjoittamalla kommentti alapuolelle.
Tämä esittelysivu mukaan laskettuna sivustolla on julkaistu tähän mennessä yhteensä 171 matkatoimiston ja muun matkailualan palveluita tarjoavan tahon yhteystietoa. Tämän esittelysivun ns. kestolinkki on tässä siltä varalta jos haluat linkittää siihen esimerkiksi blogista tai joltain foorumilta. Paikkakunta: naantali.
"Naantalin Matkakauppa" on saanut pisteet 7,8/10. Se on 4 arvostelun tulos.
Kerro esimerkiksi minkälaisia kokemuksia sinulla on Naantalin Matkakaupasta.
Osallistuin matkakaupan hyvänolon matkalle Kreikkaan lokakuussa 2019. Matka oli kerrassaan upea! Paikka oli pienen pieni kylä, onneksi! Hotelli noin 20m meren rannasta, vain vähäliikenteinen katu välissä, nurmikko ja peblebeach edessä. Rantatuolista perittiin muutaman euron maksu vain yhden kerran viikossa. Hotelli isohko, mutta vain kolmekerroksinen, kaksi uima-allasta. Hyvin hoidettu. Rantapyyhe pantilla koko viikoksi 5 euroa, sai vaihtaa silloin kun halusi. Keittiö fantastinen, ruoka vaihteli eri ateriakerroilla. Hotelliväki tosi mukavaa. Aamuisin klo 8 pilatestä hotellin kattoterassilla, juuri kun aurinko nousi.…. Iltapäivisin niatanssia nurmikolla hotellin edessä klo 17. Juuri sopivasti aktiviteettiä, päivä vapaa omiin puuhiin. Kun vielä säätkin olivat suosiollisia, en keksi kerrassaan mitään narisemista, loistoloma arvosanalla 10. Odotan jo ensi vuoden lomaa, ehkä Sisiliaan, miksei taas Kreetalle / Kreikkaan,johonkin muuhun paikkaan, tai muualle itäiselle Välimerelle, jossa voi olla kauniimpi syksy kuin lännessä? Vai onko se vaan tuurista kiinni.
Lisää tästä matkatoimiston tiedot hakemistoon